Noniin...

tämä kaikki on siis tuleva olemaan tarina siitä, kuinka tänä vuonna kaikki on miesrintamalla mennyt täysin munilleen (tavallaan kirjaimellisestikin, jopa onnistuneesti. Muna on hyvästä jos sitä osaa oikein käyttää). Koska menossa on jo elokuu ja on aloitettava alusta niin olen blogini aloituksen kanssa pahasti myöhässä, vaan en välitä. Tämä on sen verran utopista paskaa (ja silti täysin totta kaikki!!), että aloittakaamme siis alusta ja tehkäämme se tänään. Alkuhan siis on tammikuu.

Tammikuussa 2008, minä, 26-vuotias, ihan oikeastikin kaunis neito ja (näin on väitetty) pirun hyvä sängyssä ja vaginaorgasmiin kykenevä tapasin ystävän kautta miehen. Hallelujaa, 2 vuoden sinkkuus takana. Tai niin luulin. Suhteemme alkoi kännisellä tapaamisella paikallisessa kuppilassa. Kutsukaamme tätä miestä vaikkapa Jukaksi. Jukka oli minua pari vuotta nuorempi, ei mikään järjettömän komea ilmestys, mutta mukavannäköinen, sillä tavoin kuin maalta kaupunkiin ja taas takaisin muuttaneet ovat. Sillä tavoin aito ja helvetin hukassa, että tulee äidillinen olo. Tekee mieli sulkea pikkuinen pojanraasu kainaloon ja silittää uneen. Jukka tarjosi oluen (siideriä nyt juovat jotkut sellaiset maisterinketalemuijat, jotka tykkäävät sokerihumalasta ja muusta lällystä. Maisteri-ihminen olen minäkin vaan lasiin ei syljetä ja olut on aina olut!). Koetin sitten herrasnaisen tavoin tarjota seuraavan vaan umpiherrasmies-Jukka tarjosi illan ja tuloksena oli sitten jokseenkin känninen tuore pariskunta, joka hoippui puoli viiden kieppeillä Huoneistokeskuksen edessä ja mietti asuakko yhdessä landella ja keitetäänkö aamuisin yhdessä Kulta Katriinat. Päädyimme aamuyöllä kämpilleni. Sain huonoa ja kännistä seksiä. Tiedättehän, sellaista, jonka aikana tekee mieli voihkia ihan vaan jotta päällä makaava vätys saisi jo, jottei sitä enempää tarvitsisi jatkaa ja pääsisi vihdoin nukahtamaan humalaiseen uneen. Seksin jälkeen menin vessaan ja oksensin, teki pahaa. Huono seksi, helvetillinen humala, Kulta Katriina-haaveet (mitä helvettiä mä silloin mietin, en olen ollenkaan Kulta Katriina- tyyppiä?!) ja morkkis.

Olin siinä vaiheessa talvea kai niin onneton, että landella viikkonsa luuhaava Jukka sai jäädä paskasta seksistä ja idioottijutuista huolimatta. Tapailimme viikonloppuisin. Minä voihkin ja vedin kännejä turruttaakseni oksetushalun tai antaakseni sille selityksen, milloin mitenkin. Jukka oli idiootti, kertoi huonoja juttuja, puhui autostaan ja auton moottorista tuntikausia ja tein vittuillessani manikyyriä hänen läsnäollessaan, vaikken mikään kanamainen bimbo olekaan. Tätä älyttömyyttä jatkui muutama viikko, kunnes paloi pinna. Ihan keskellä yhtä talviaurinkoista, maaliskuista keskiviikkopäivää soitin Jukalle töihin, ilmoitin, etten jaksa enää kertaakaan lutkuttaa hänen puolivelttoa kyrpäänsä, kuunnella huohotusta sängyssä, näytellä kiinnostusta moottorintilavuutta kohtaan tai oksentaa pelkästä helpotuksesta. Että heippa Jukka, älä palaa. Jäin kaipaamaan sinussa ainoastaan tapaasi saapua luokseni olutkorin kanssa. Tuo toki edelleen täysi kori ovelleni, mutta mene itse sitten. Älä näyttäydy. Heippa!